HEMKOMSTEN (suom. Kotiinpaluu)

05 - 05.12.2019
1 h
Ruotsi
Draama, Studionäyttämö
20-25€

Tiivis ja jännittävä draama

Vierailuesitys Studionäyttämöllä 5.12. klo 18.

Kun työläiset kaappasivat vallan Suomessa tammikuussa 1918, 24-vuotias  Albin liittyi heti Punakaartiin. Vallankaappauksen seurauksena puhkesi, niin kuin kaikki tiedämme, välittömästi täysimittainen sisällissota. Albinin vanhemmat olivat epätoivoisia. He olivat myös työläisiä, mutta he eivät hyväksyneet väkivaltaa. Vain neljä kuukautta myöhemmin, toukokuussa 1918, punaiset olivat kärsineet tuhoisan tappion, eikä Albinia löytynyt mistään, ei kaatuneiden joukosta, kuin ei vankileireiltäkään. Mutta myöhään eräänä yönä elokuun lopussa vanhempien oveen koputetaan varovasti:
"Kuka siellä?"
"Se olen minä, Albin!"

HEMKOMSTEN on tiivis ja jännittävä draama, jonka Pekka Sonck on kirjoittanut Runar Schildtin samannimisen tarinan pohjalta. Rooleissa nähdään Soffi Sonck ja Pekka Sonck. Musiikista vastaa Kjell Frisk. Esityksen ensi–ilta oli Ahvenanmaan taidemuseossa marraskuussa 2018, sen kesto on noin 60 minuuttia.

Tuotanto on tehty Svenska kulturfondenin tuella.

 

Spelplan

December 2019
TiOnToFr
 
 
 
 
 
 
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
     
Hemkomsten Tor 05.12.2019 18:00

Tuotantotiedot

NÄYTTÄMÖLLÄ Soffi Sonck, Kjell Frisk, Pekka Sonck
ESITYSPÄIVÄ 5.12.2019 klo 18 Studionäyttämöllä
PITUUS n 1 h (ei väliaikaa)
IKÄSUOSITUS 12+


www.teatersonck.fi